Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Jani Honkavaara ryhtyy luotsaamaan Kuopion Palloseuraa

28.11.2016

Kuopiolaisseurassa alkaa tiistaina uuden päävalmentajan aikakausi

Veikkausliigassa pelaavassa Kuopion Palloseurassa alkaa tiistaina uusi aikakausi. Uusi päävalmentaja Jani Honkavaara saapuu kaupunkiin ja ryhtyy vetämään kuopiolaisjoukkuetta kohti pelikautta 2017. KuPS aloittaa ensi keväänä 61:sen sarjakautensa valtakunnan pääsarjatasolla ja ensi vuoteen lähdetään uudistuvalla ilmeellä.

Harjoituspelejä on luvassa jo joulukuussa

Tiistaina alkava talviharjoitusjakso ulottuu joulukuun 16. päivään saakka. Pelaajisto kokoontuu puolen päivän aikoihin ensin Savon Sanomat Areenalle, jossa pidetään joukkuepalaveri. Sen jälkeen siirrytään Kuopio-halliin, jossa vedetään tämän talvikauden ensimmäiset iltapäiväharjoitukset uuden päävalmentajan johdolla.

Marras-joulukuun harjoitusjakso vedetään läpi tiiviin ohjelman mukaisesti ja tarkoituksena on pelata harjoitusottelu jo joulukuun puolella. ”Pelaamme FC Lahtea vastaan perjantaina 16. joulukuuta ja on mukavampi harjoitella, kun tietää, että on peli tulossa”, Honkavaara toteaa.

Testipelaajaehdokkaita on mukana jo tiistaina

Tiistaina alkava harjoituskausi aloitetaan melko nuorekkaan pelaajaryhmän voimin. Treeneissä on mukana joukko seuran lahjakkaita junioripelaajia. Osa liigajoukkueen sopimuspelaajista liittyy mukaan vasta tammikuun alussa: Azubuike Egwuekwe, Gbolahan Salami, Nikko Boxall, Sebastian Sorsa, Saku Leppänen ja Ville Saxman saapuvat Kuopioon vuodenvaihteen jälkeen. Tammikuun harjoitusjakso aloitetaan todennäköisesti tiistaina 3.1.

Marras-joulukuun aikana on tarkoitus testata uusia pelaajaehdokkaita, joista joku saattaa olla mukana jo tiistain treeneissä. ”Keskityn ensisijaisesti seuran omiin pelaajiin, koska en tunne heitä vielä kovin hyvin. Tämä kolme viikkoa on minulle hyvä hetki nähdä, millaisia pelaajatyyppejä meiltä omista junioreista löytyy. Testipelaajista kerrotaan, kun heitä saadaan treeneihin. Joka tapauksessa emme etsi enää kovinkaan monta pelaajaa”, Honkavaara kertoo.

Valmennustiimiin on tulossa uusia nimiä

Päävalmentaja kokoaa harjoitusten lomassa omaa valmennustiimiään pelikautta 2017 varten. Valmennusryhmään on tulossa joitakin uusia kasvoja.

”Väistämättä muutoksia tulee, koska Anssi Salmivirta lähti Rapan mukana”, päävalmentaja toteaa. ”Vähän pidempään tiimin kokoamisessa on mennyt kuin ajattelin, joten joulukuun puolelle homma venyy”, valmentaja toteaa.

Positiivisin ja innokkain mielin uuteen tehtävään

Honkavaara on kotoisin Seinäjoelta ja on toiminut valmennustehtävissä tähän saakka pelkästään pääkaupunkiseudulla. Nyt hän tarttuu vaativaan valmennustehtävään ensi kertaa pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Honkavaara teki perjantaina toistaiseksi viimeisen työpäivänsä koulussa äidinkielen opettajana ja saapuu Kuopioon valmentamaan positiivisin ja innokkain mielin.

”On hienoa päästä takaisin sorvin ääreen. Joukkueen rakentaminen on sujunut hienosti”, Honkavaara sanoo.