Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Joona Hiltunen avasi oman maalitilinsä keltamustan riveissä

05.02.2018

"Tosi hyvältä tuntui onnistua kotiyleisön edessä"

Kuopion Palloseuran mittaviin maalintekijätilastoihin kirjoitettiin perjantai-iltana uuden onnistujan nimi. Keskikenttäpelaaja Joona Hiltunen pääsi AC Kajaani-kotiottelussa vaihdosta kentälle 70 peliminuutin kohdalla ja laukoi kymmenen minuuttia myöhemmin komealla tavalla loppunumeroiksi 6-1. Ensimmäinen KuPS-osuma oli nuorelle pelaajalle mieleenpainuva hetki.

"Me saatiin siinä joku pallonriisto puolikentässä. Petteri Pennanen pelasi pallon laitaan Rasmus Karjalaiselle. Näin että linjan takana oli tilaa ja menin sinne pakkien ohitse. Rasmukselta tuli hyvä syöttö tyhjään tilaan ja pääsin vetämään pallon takanurkkaan. Veto onnistui hienosti", nuori maalintekijä iloitsee hienon onnistumisensa johdosta.

Kolmas peli seuran edustusjoukkueen riveissä

Taitava pelintekijä oli päässyt pelaamaan kahdesti edustusjoukkueen riveissä ennen viime perjantaina: 24.11.2017 45 minuuttia Jyväskylässä pelatussa VPS-ottelussa ja 12.1.2018 samoin 45 minuuttia Jyväskylässä pelatussa JJK-ottelussa. Nyt taitoniekka pääsi pelaamaan ensimmäisen virallisen kilpailullisen ottelunsa KuPS-joukkueen kokoonpanossa.

Pelaaminen Kuopio-hallissa oman kotiyleisön edessä tuntui hienolta. "Hallissa oli paljon katsojia ja se tuo aina oman ekstralatauksen peliin. Tosi hyvältä tuntui onnistua kotiyleisön edessä ja eiköhän sen ensimmäisen maalin kyllä muistaa aina", Joona toteaa. Hän pelasi viime vuonna KuPS:n A-juniorijoukkueessa ja reserviseura KuFu:ssa ja liittyi viime marraskuussa pysyvästi liigajoukkueen pelaajistoon.

"Tosi mukavalta tuntuu treenata liigaryhmässä. Tempo ja vaatimustaso ovat paljon kovempia kuin mihin on aiemmin tottunut ja se kehittää. Hyviä jätkiä on ympärillä", Joona sanoo.