Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Kuopion Palloseura ja Saku Leppänen (21) pelaajasopimukseen

20.11.2016

KuPS hankki nuoren ja tehokkaan keskikenttäpelaajan Jyväskylästä

Veikkausliigassa pelaava Kuopion Palloseura ja keskikenttäpelaaja Saku Leppänen (21) ovat allekirjoittaneet kaksivuotisen pelaajasopimuksen, joka kattaa sarjakaudet 2017 ja 2018. Leppänen siirtyy Kuopioon JJK:sta, jossa viimeisteli päättyneellä sarjakaudella 8 maalia 26:ssa Ykkösen sarjaottelussa saavuttaen joukkueen maalikuninkuuden.

"Siirryn uuteen seuraan odottavin fiiliksin. On hienoa päästä katsomaan elämää muualla. Kaksi vuotta olen miettinyt lähtöä ja innolla lähden kohti uusia haasteita", Leppänen sanoo.

Leppänen liittyy tammikuun alussa kuopiolaisseuran pelaajavahvuuteen. Saku on pelannut JJK:n edustusjoukkueen riveissä kolme sarjakautta, kaikki Ykkösessä. Siirtyminen Kuopioon täyttää yhden tavoitteen omassa urakehityksessä.

"Ensi vuodelta KuPS:ssa odotan pääseväni pelaamaan ja auttamaan joukkuetta. Viime vuonna asetin itselleni tavoitteeksi päästä Veikkausliigaan ja sitä kautta edelleen ulkomaille asti. Se on ollut haaveenani pienestä asti", Leppänen iloitsee.