Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Liiga-avaus Kuopion Palloseura - FC Honka 90 min 0-1 (0-0)

23.03.2019

Kuopion Palloseura aloitti liigakautensa taistelutahtoisin ottein

Kuopion Palloseuran historian ensimmäinen sarjakausi naisten liigassa alkoi lauantaina Savon Sanomat Areenalla. Sarjakauden 2019 avausottelussa kohdattiin espoolainen FC Honka, joka onnistui voittamaan tiukan ja tasaväkisen pelin hyökkääjänsä Riikka Hannulan johdolla. Hannula viimeisteli ratkaisevan voittomaalin 81. peliminuutilla ja ensimmäisen kierroksen sarjapisteet matkasivat siten Espooseen.

Nuorekas kuopiolaisjoukkue pelasi hyvän ottelun oman kotiyleisön edessä ja piti nimekästä mitalisuosikkia tiukilla aina loppuvihellykseen saakka. Puolustaja Paula Auvinen kiitteli KuPS-joukkueen vahvaa taisteluasennetta nimekästä vastustajaa vastaan. ”Tappio harmittaa, siihen ei kuitenkaan kannata takertua. Meidän pitää nähdä tuloksen taakse, me pelasimme hyvän ottelun erityisesti puolustussuuntaan. Ylpeä on oltava joukkueen puolesta, me onnistuimme puolustuspelissä hyvin ja tuolla puolustamisella me voidaan haastaa mikä joukkue vaan tässä liigassa”, Auvinen muistutti.

Päävalmentaja Ollipekka Ojala oli myös tyytyväinen nuorekkaan joukkueen esiintymiseen. Pelaajat taistelivat kentällä vahvalla asenteella ja joukkue selviytyi kunnialla omasta tulikasteestaan. ”Peli meni kuten me etukäteen ajatelimme. Me noudatimme omaa pelisuunnitelmaa hyvin. Yksi virhe tuli ja siitä Honka pääsi iskemään selustaan tehden 0-1. Olen ylpeä pelaajista, cupissa tuli isoja tappioita ja nyt me pidimme tiukilla liigan yhtä mitalisuosikkia. Tyytyväinen olen tilanteeseen”, Ojala totesi.

”Hyvää oli se, että moni pelaaja oli nyt eri tasolla kuin viime vuonna. Olen ylpeä pelaajista, jokainen teki kovasti hommia. Maalivahti Iina Rautiainen teki pari kovaa torjuntaa. Me puolustimme hyvin, me olimme vähän turhan hätäisiä murtopallojen kanssa mutta uskon että se kehittyy kauden aikana. Reservistä löytyy vielä lisää ja odotan että hyökkäysvoima paranee jatkossa kun me saamme loukkaantuneina olleita pelaajia takaisin kokoonpanoon. Tämä oli tasainen kamppailu, joka tuo uskoa tekemiseen”, valmentaja muistutti.

Voittomaalin viimeistellyt Riikka Hannula antoi tunnustusta kotijoukkueen kovalle taistelulle. ”KuPS tarjosi meille älyttömän kovan vastuksen. Molemmilla joukkueilla oli älytön tsemmpi ja parempaa kauden aloitusta ei voisi ollakaan”, maalintekijä totesi.

Hongan päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä antoi myös ansaittua tunnustusta kuopiolaisille. ”Emme odottaneetkaan helppoa peliä. Hatunnosto KuPS:lle, nyt löytyi hyvää taisteluidentiteettiä. Tätä me odotimmekin ja me tiesimme, että me joudumme tekemään täyden päivätyön tänään”, valmentaja sanoi.

Illan palkinnot:
Otteluisäntä Joupet.com:n parhaan pelaajan palkinto: Maarit Toppinen
LähiTapiolan
ottelun vakuuttavin pelaaja: Iina Rautiainen
Studio AlexT:n tyylikkäin pelaaja: Nanne Ruuskanen
Taistelijapelaaja: Neea Berg