Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Lumitalkoot ovat menossa Savon Sanomat Areenan pääkatsomossa

12.04.2019

Pääkatsomoa puhdistetaan lauantaista klassikko-ottelua varten

Savon Sanomat Areenalla huhkitaan tänään jälleen talkoiden parissa. Keväinen sää kääntyi viime viikonloppuna uudelleen talviseen suuntaan ja alkuviikon aikana on satanut runsaasti uutta lunta. Pääkatsomon kulkuväylät ja penkkirivit täyttyivät paksusta lumikerroksesta alkuviikon tuiskujen seurauksena.

Pääkatsomoa ryhdyttiin puhdistamaan perjantai-aamuna. Talkoolaisporukka tarttui harjoihin ja lapioihin ryhtyen raivaamaan pääkatsomon penkkirivejä, tasanteita ja portaikkoja jäätyneestä lumikerroksesta. Ahkera porukka tekee päivän aikana ison urakan saadakseen pääkatsomon tyydyttävään kuntoon lauantain peliä varten.

Stadionalueella vallitsevat talviset olosuhteet runsaan lumimäärän ja yöpakkasten jatkumisen johtosta. Stadionalueelle jää vielä joitain liukkaita alueita ja yleisön kehotetaankin noudattavan lauantaina suurta varovaisuutta liikkuessaan alueella ottelutapahtuman aikana. Klassikko-ottelu Kuopion Palloseura - Helsingin Jalkapalloklubi alkaa lauantai-iltana kello 17.00.