Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Olavi Rissasella on Vänäriltä paljon hienoja muistoja

15.06.2016

Hyökkääjä Olavi Rissanen pelasi mittavan uran Suomen pelikentillä. Yhteensä 403 SM-sarjaottelua Kuopion Elon, Kuopion Palloseuran ja Kopareiden riveissä 1969-1987, kaikkiaan 185 maalia, kaksi Suomen mestaruutta 1974 ja 1976, yhdeksän kertaa KuPS-joukkueen maalikuningas. ”Maestro” on kuopiolaisen huippujalkapalloilun legenda.

Väinölänniemi on kuopiolaisen jalkapalloilun kotikenttä

Väinölänniemen luonnonkaunis stadion on kuopiolaisen huippujalkapalloilun koti. Rissasella on paljon muistoja hienolta peliareenalta.

”Kyllä Väinölänniemi tavallaan kotikenttä on. Silloin aikoinaan alkulämpimät ja alkuverryttelyt tehtiin Peräniemen kasinon takana olevalla pienellä nurmella. Siellä lämmiteltiin ennen peliin tuloa. Väinölänniemen pukukoppien suihkut toimivat siihen aikaan kolikoilla ja se aiheutti vierasjoukkueille monesti hämmennystä”, Rissanen muistelee.

Elon paidassa ensi kertaa Vänärin nurmella

Hyökkääjän pelaajaura alkoi 1960-luvulla Kuopion Elon riveissä. Rissanen ei tarkasti enää muista, milloin hän pääsi pelaamaan ensimmäisen ottelunsa Vänärin nurmella.

”Joku Elon maakuntasarjan peli se on todennäköisesti ollut. Pelasin Elossa kaksi vuotta maakuntasarjaa, kolme vuotta Suomen sarjaa ja yhden SM-sarjakauden 1969. Suurin osa näistä kotipeleistä pelattiin Väinölänniemellä”, Rissanen toteaa.

Kaksi maalia UEFA-cupissa Östersin verkkoon

Hyökkääjä nostaa hienoimmaksi Vänäri-pelikseen UEFA-cupin ottelun KuPS-Östers IF joka pelattiin 15.9.1976. KuPS voitti tiukan kotipelinsä 3-2.

”Siinä ottelussa sain pallon haltuun puolikentässä ja vein sitä eteenpäin. Ottivat pallon pois, siitä tilanteesta ei muistaakseni tullut takaiskumaalia mutta rupesi ketuttamaan niin paljon että pyysin joukkueenjohtaja Markku Hyväriseltä vaihtoa. ”Hyyre” sanoi että mene takaisin ja teinkin kaksi kaappia”, Rissanen muistelee.

Upea pelaajaura päättyi lokakuussa 1987

Hieno pelaajaura päättyi Väinölänniemellä lokakuussa 1987. Koparit hävisi kauden viimeisen sarjapelinsä RoPS:lle pudoten SM-sarjasta ja kentältä poistuessaan Rissanen jätti jäähyväiset kuopiolaisyleisölle.

”Se oli viimeinen SM-pelini. Tiesin itse, että nyt on viimeinen peli menossa. Kentältä poistuessani ja pääkatsomoa katsoessani tuli mieleen, ettei yleisö tiennyt sitä että se olisi jäähyväispeli koska sitä ei ollut etukäteen kerrottu. Siihen loppui pääsarjaura”, Rissanen toteaa.

Mestarijoukkueiden pelaajat tänään kunniavieraina

Kuopion Palloseura on kutsunut vuosien 1956, 1966 ja 1976 mestarijoukkueiden pelaajat kunniavieraiksi tämän illan HJK-otteluun. Rissanen arvostaa kutsua korkealle. ”Seuralta on hieno kulttuuriteko kutsua mestarit paikalle. Ensimmäistä kertaa näin tapahtuu minun aikanani. On jännä nähdä muita pelaajia ja muistella menneitä. Siitä tulee hieno tilaisuus ja on kivaa että pelataan taas pitkästä aikaa Väinölänniemellä”, maalitykki iloitsee.