Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Pasi Patrikainen on valittu Kuopion Palloseura ry:n uudeksi puheenjohtajaksi

13.12.2017


Kuopion Palloseura ry:lle on valittu uusi puheenjohtaja. Keski-Suomen ELY-keskuksen ylijohtaja Pasi Patrikainen valittiin KuPS ry:n uudeksi puheenjohtajaksi vuodenvaihteesta 2017-2018 alkaen. Puheenjohtajavalinta tehtiin KuPS ry:n tiistaisessa vuosikokouksessa.

KuPS ry:n nykyinen puheenjohtaja Janne Pieviläinen toimii tehtävässä vuoden 2017 loppuun saakka. Pieviläinen on tehnyt hyvää työtä yhdistyksen johdossa ja luopuu nyt puheenjohtajan tehtävästä omien työkiireidensä johdosta siirtyen KuPS ry:n hallituksen jäseneksi.

Patrikainen haluaa vahvistaa jalkapallon asemaa kokonaisvaltaisesti omana puheenjohtaja-aikanaan. ”Ensijaisena tehtävänä näen talouden vahvistamisen ja vakiinnuttamisen niin, että se mahdollistaa laadukkaan nuorisotyön ja valmennuksen jalkapallon parissa. Tällä tarkoitan sekä harrasteurheilua että kilpaurheilua seurassa. Tämä on ollut nykyisen hallituksen työlistalla kokoajan, mutta työ jatkuu edelleen”, Patrikainen muistuttaa.

”Näen tärkeäksi myös hyvän yhteistyön muiden urheiluseurojen kanssa, mikä mahdollistaa nuorille monipuolisen mahdollisuuden kehittyä urheilijoina ja toisaalta myös harrastaa useampaa lajia”.

”Valmennuksen laadun ylläpitäminen ja kehittäminen vaatii useampia ’ammattivalmentajia’ juniorivalmennuksen pariin. Tässä meillä on mahdollisuus jatkaa hyvää yhteistyötä KuPS Oy:n kanssa. Pyrin toimimaan puheenjohtajana niin, että tarjoamme jatkossakin mahdollisuuden harrastaa jalkapalloa, mutta edetä pelaajana myös ammattilaiseksi”, Patrikainen korostaa.

KuPS ry:n hallituksen jäsenet:
Janne Pieviläinen
Jarmo Heiskanen
Mika Kajan
Jukka Korvela
Isto Paalimäki
Jussi Tuovinen