Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Puolustaja Hamed Coulibaly lähtee lainajaksolle IFK Mariehamniin

25.07.2018

Nuori puolustaja lähtee hankkimaan peliaikaa toisesta liigajoukkueesta

Kuopion Palloseuran 21-vuotias puolustaja Hamed Coulibaly siirtyy loppukauden kattavalla lainasopimuksella IFK Mariehamnin riveihin. Puolustaja pelasi tällä kaudella Kuopion Palloseuran riveissä 18 Veikkausliigaottelua, joissa teki yhden maalin. Coulibalyn pelaajasopimus Kuopion Palloseuran kanssa päättyy tähän kauteen, mutta seuralla on optio seuraavasta sarjakaudesta 2019.

Kuopion Palloseuran puolustus on kokenut viime aikoina muutoksia, kun Juho Pirttijoki saapui vahvistamaan puolustusta ja Tabi Manga on toipunut pitkästä loukkaantumisestaan. Tämän seurauksena Coulibalyn rooli on pienentynyt ja nyt puolustaja pääsee liittymään uuteen joukkueeseen, jossa on luvassa enemmän peliaikaa.

”Liian hyvä pelaaja istumaan penkillä”

Coulibaly saapui Kuopioon vuonna 2015 ja nuoren puolustajan ura Kuopiossa on ollut täynnä ylä- ja alamäkiä. Kausi 2016 jäi norsunluurannikkolaiselta kokonaan väliin loukkaantumisien takia, kaudella 2017 Coulibaly oli jälleen isossa roolissa KuPS:n saavuttaessa Veikkausliigassa hopeaa.

”Culi oli meille viime kaudella todella tärkeä pelaaja, mutta tämä kausi on ollut hänelle vaikea. Hän on liian hyvä pelaaja istumaan penkillä, joten päädyimme tällaiseen ratkaisuun. Ympäristön muutos tekee hänelle varmasti hyvää”, Kuopion Palloseuran Veikkausliigajoukkueen päävalmentaja Jani Honkavaara toteaa.