Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Puolustaja Johannes Kytilä onnistui omassa paluuottelussaan

31.01.2018

”Hyvältä tuntui pelata ensimmäisessä virallisessa KuPS-pelissäni”

Kuopion Palloseuran nuori puolustaja Johannes Kytilä pääsi sunnuntaina pelaamaan ensimmäisen virallisen täysimittaisen kilpailullisen ottelunsa KuPS-joukkueen kokoonpanossa. Kytilä pelasi Kemissä täydet 90 minuuttia kuopiolaisten voittaessa Suomen cupin ottelun maalein 1-3.

”Kyllä se on ensimmäinen virallinen kokonainen otteluni Kuopion Palloseurassa. Olen aiemmin pelannut marraskuussa 2017 puolet VPS-ottelusta Jyväskylässä ja helmikuussa 2017 Tallinnassa puolet Levadia-ottelusta”, Johannes kertoo aiemmin pelaamistaan harjoitusotteluista.

”Yhteispeli toppariparin kanssa toimi hyvin”

Huippulahjakas keskuspuolustaja nautti pelaamisesta voitokkaassa Kemi-ottelussa. ”Hyvin onnistui ensimmäinen virallinen KuPS-pelini. Ottelun edetessä me saatiin palloa pidettyä hallussa paremmin ja omakin pelini toimi paremmin. Hyvin se lopulta meni. Yhteispeli topparipari Mikko Pitkäsen kanssa toimi hyvin, me voitettiin pääpalloja ja varmistukset toimivat. Hyvältä tuntui pelata ja toivon mukaan pääsen pelaamaan jatkossakin”, Johannes iloitsee.

Helsingistä siirtynyt Kytilä pelaa nyt toista sarjakauttaan KuPS:n riveissä. Pelaajan oma sarjakausi 2017 jäi kovin rikkonaisiksi ikävien loukkaantumisten johdosta. ”Viime keväänä loukkaannuin maajoukkuereissulla ennen sarjakauden alkua. Kesällä olin kuukauden ajan pelikunnossa ja ehdin pelata pari peliä KuFussa, kunnes loukkaannuin jälleen uudelleen. Viime vuosi oli siten erittäin rikkonainen”, Johannes toteaa.