Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

SM-sarja: FC Espoo A - KuPS A 90 min 3-1 (2-0)

09.07.2016

Hyökkääjä Konsta Uurtio maalinteossa Leppävaarassa

Kuopion Palloseuran A-nuoret eivät onnistuneet kasvattamaan omaa pistetiliään lauantaisella SM-sarjakierroksella. Leppävaarassa pelattu yhdeksännen kierroksen ottelu päättyi kotijoukkueen voittoon. Kuopiolaisjoukkue esiintyi Espoossa väsyneellä ilmeellä ja sarjatauko tulee joukkueelle nyt oikeaan aikaan.

"Väsyneen joukkueen väsynyt esitys. Pelaajat yrittivät kaikkensa, väkisin puurtamista oli ja paukut olivat loppu. Loma tulee joukkueelle nyt tarpeeseen. Aikainen aamulähtö ja helteinen peli verottivat voimia", KuPS-valmentaja Janne Kasurinen kuvaili ottelun kulkua.

Kiitettävä arvosana tämän kauden tekemisestä

"Ensi jakso oli väsynyttä. Tauolla saatiin kopissa luotua tsemppiä ja prässiä toiselle jaksolle, todellista takaa-ajoa ei kuitenkaan saatu aikaan. Kaikkensa yritettiin, kun häviät kaksinkamppailut niin häviät koko pelin. Espoo ansaitsi voittonsa. Peliin valmistautumisessa pelaajien kannattaa miettiä, onko kaikki tehty oikein. Joukkue ansaitsee kuitenkin kiitettävän arvosanan tämän kauden tekemisestä. Nyt ladataan akkuja, jotta tullaan tuoreina loppukauteen", valmentaja totesi.

Maalit:
36 min Bledar Kelmendi 1-0
45+1 min Bledar Kelmendi 2-0
64 min Konsta Uurtio 2-1
76 min Juuse Kuuppo 3-1

KuPS A: Miikka Viljakainen, Roope Kuosmanen, Otso Korhonen, Elias Palpatzis, Sharp Räsänen (78 min Juuso Siimento), Eetu Pasanen (62 min Teemu Roponen), Oskari Rounaja (55 min Jaakko Hanhineva), Antti-Ville Räisänen, Waltteri Kontinen, Konsta Uurtio, Erik Hyvärinen