Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Vahva Kuopion Palloseura rutisti jälleen lopussa voittajaksi

24.09.2017

Nissilä, Salami ja Gabriel maalinteossa HIFK-voitossa

Savon Sanomat Areenalla nähtiin jälleen kerran hieno ja huippujännittävä Veikkausliiganäytös. Hurjassa syyskunnossa oleva Kuopion Palloseura rutisti jälleen loppuhetkillä ottelun voittajaksi. Hienosti pelannut ja hyvin taistellut HIFK kukistui lopulta 3-2 Urho Nissilän, Gbolahan Salamin ja Ruben Gabrielin onnistuttua maalinteossa. KuPS jatkaa sarjataulukossa edelleen kolmannella tilalla, kun viisi sarjakierrosta on vielä jäljellä.

Nissilä: ”Me olemme tosi vahva joukkue”

Yleisö sai nähdä värikkään, vauhdikkaan ja hyvätasoisen liigapelin. HIFK pääsi ottelussa kahdesti johtoasemaan Juho Mäkelän ja Jani Bäckmanin onnistuttua viimeistelyssä. Nissilä laukoi kuopiolaisten 1-1-tasoituksen, Salami viimeisteli maalin edustalta 2-2 ja lopussa Gabriel puski hienosta vapaapotkusta 3-2. Voitto ratkaistiin jälleen viimeisen 15-minuuttisen aikana.

”Peli ei ollut ihan parastamme. Hyvin me taisteltiin, kahdesti tultiin tasoihin ja lopussa ohi. Hyvät ovat fiilikset”, Nissilä iloitsi voiton jälkeen.

”HIFK pelasi ensimmäisellä puoliajalla hyvin. Keskellä oli ahdasta, he tukkivat sen hyvin. Me tehtiin muutamia helppoja virheitä ja se teki pelin vaikeaksi. Me ollaan tosi vahva joukkue tällä hetkellä, tappiolta pystytään nousemaan. Hieno voitto taas”, maalintekijä totesi.

Jani Honkavaara: ”Iso hatunnosto omalle joukkueelle”

HIFK tarjosi kuopiolaisille erittäin kovan vastuksen ja kotijoukkueen piti rutistaa parastaan pystyäkseen voittamaan. Siinä onnistuttiin jälleen hienolla tavalla ja Savon Sanomat Areenalla päästiin viettämään hienoja voitonjuhlia.

”HIFK pelasi odotetunlaisesti kuten ennakoimmekin. HIFK oli hyvällä jalalla liikkeellä. Tärkeillä paikoilla oli ahdasta, siinä me olimme vähän huonoja. Iso hatunnosto omalle joukkueelle, tämä on ihan uskomatonta. Isoa krediittiä niin HIFK:lle kuin omalle joukkueelle”, KuPS-valmentaja Jani Honkavaara iloitsi.

”Kolmannessa maalissa olivat ajoitukset ja kaikki muukin kohdillaan. Se oli jäätävän hieno maali. Hyvällä ilmeellä me lähdemme viimeiseen viiteen peliin. Focus pidetään omassa tekemisessä. Joukkueessa on tällä hetkellä tosi hyvä fiilis ja me pidetään se yllä seuraavaan peliin. Nämä eivät ole helppoja pelejä. Tällä taisteluilmeellä meillä ei ole mitään hätää”, päävalmentaja muistutti.