Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Veikkauksen Respect-palkinto opetusneuvos Eija Vähälälle

21.09.2017

Kuopion Palloseuran ja HIFK:n välisen Veikkausliigaottelun yhteydessä luovutetaan Veikkauksen Respect-palkinto seuratyössä ansioituneelle henkilölle. Respect-palkinnon saa opetusneuvos Eija Vähälä, joka on tehnyt monella osa-alueella erittäin pitkään ansiokasta työtä niin kuopiolaisen, kuin koko suomalaisen jalkapalloilun hyväksi.


Eija Vähälä KuPS:n nousujuhlissa 28.10.2000


Vähälä toimi Kuopion Palloseuran puheenjohtajana 1995-2003. Vähälä on toiminut lisäksi Suomen Palloliiton liittohallituksessa, Itä-Suomen piirin varapuheenjohtajana ja SLU:n hallituksessa sekä lukuisissa UEFA:n tehtävissä eri puolilla Eurooppaa. Lisäksi Vähälä valittiin kuntavaaleissa Kuopion uuteen kaupunginvaltuustoon.
 
"On ollut ilo seurata KuPS:n nykyistä kehitystä. Itse olen ollut mukana seuran monissa nousuissa ja laskuissa, joten hienoltahan nykyinen tilanne ja tekeminen tuntuu", Vähälä kertoo.
 
Respect-palkintoon sisältyvällä 500 euron suuruisella palkintosummalla hankitaan jalkapalloja Kuopion esikoululaisille.
 
”Eskarilaiset ovat tietenkin sydäntä lähellä, koska siellä pienenä juniorinahan ne ensimmäiset jalkapalloaskeleet otetaan. Nuorempi lapsenlapsikin siirtyi juuri esikoulusta alakouluun ja kovastihan tuo oli jo eskarissakin jalkapallosta innoissaan”, Eija Vähälä kertoo lahjoituskohteesta.
 
Veikkauksen Respect-palkinto luovutetaan Vähälälle sunnuntain KuPS-HIFK -ottelun yhteydessä ja ottelun lähtökohdat ovat Vähälän mukaan erittäin jännittävät.
 
”KuPS on kaupungilla tällä hetkellä kuuma puheenaihe. Sunnuntaina pelataan varmasti tiukka ottelu, mutta uskon että HIFK jää tällä kertaa KuPS:n jalkoihin”, Eija Vähälä ennakoi sunnuntain ottelua.
 
Koko KuPS-perhe kiittää ja onnittelee Eijaa!