27.07.2009
Kuopion Palloseuran Veikkausliigajoukkueen maalivahti Ville Iiskola loukkaantui IFK-ottelussa 60 peliminuutin kohdalla tiukassa pallontavoittelutilanteessa. Mitään pahempaa ei kuitenkaan tapahtunut ja Iiskola pystyi pelaamaan sunnuntaisen kotiottelun loppuun saakka.
Tiukka taistelutilanne maaliviivan tuntumassa
”Pallo kimposi tolpasta maaliviivalle ja syöksyin käsillä palloon, kun joku osui samalla takaraivooni. Ilmeisesti polvi tai jokin muu osui aika kovaa, hetkeksi kaikki pimeni ja olo oli loppuajan aika sekava. Loppupeli sujui kuitenkin ihan hyvin, muutamia pieniä hässäköitä meidän maalilla oli loppuaikana”, Iiskola arvioi eilistä ottelua.
Kolmas liigakausi keltapaidoissa
”Oma pelini onnistui kohtalaisen hyvin ja piste oli eilisestä ottelusta ihan kohtuullinen tulos”, maalivahti totesi. Kolmatta kauttaan KuPS:ssa pelaava veräjänvartija taisteli sunnuntaina peliuransa 63:nnen liigapelin.
Martti Juurtela