Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Kuopion Muotoiluakatemian Otteluennakko: Veikkausliiga käyntiin vierasottelulla Helsingissä

30.06.2020

Kauan odotettu Veikkausliigan kausi 2020 saadaan vihdoin käyntiin keskiviikkona 1. heinäkuuta, kun KuPS-miehistö matkaa Töölön Bolt Areenalle Helsingin IFK:n vieraaksi.

Viimeinen puoli vuotta on sujunut tuloksellisesti hieman eri sävelissä joukkueita vertaillessa. Helsinkiläisten taival Suomen Cupissa päättyi alkulohkoon, kun joukkue pelasi kolmesti tasan ja hävisi kahdesti.

HIFK:n Suomen Cup päättyi dramaattisesti, kun IFK Mariehamn nousi lohkovaiheen viimeisessä ottelussa kahden maalin takaa tasoihin Maximo Tolosen lisäajan maalilla. 2-2 lopputuloksella HIFK jäi kirvelevästi ulos Suomen Cupin jatkopeleistä – voittamalla ottelun helsinkiläiset olisivat edenneet Cupissa 16 parhaan joukkoon.

KuPS eteni Suomen Cupissa lopulta kahdeksan parhaan joukkoon, mutta värikkään puolivälieräottelun päätteeksi Turun FC Inter pudotti kuopiolaiset rangaistuspotkukilpailussa jatkosta. Ennen rankkareita molemmat joukkueet mättivät kilvan maaleja ja pilkkukisaan lähdettiin tilanteessa 4-4.

HIFK:n hyökkäyskalusto on Veikkausliigan kärkeä.

Kesäkuussa IFK on pelannut kaksi harjoitusottelua. Kesäkuun puolivälissä se kaatoi Ekenäs IF:n maalein 4-0 ja viimeksi se harjoitteli IFK Mariehamnin kanssa 1-1 tasapelin.

Viime kaudella punapaidat olivat Veikkausliigassa seitsemänsiä ja kausi päättyi lopulta tappioon eurolopputurnauksessa – kuinkas muutenkaan kuin IFK Mariehamnille. Helsinkiläisten viime kautta voidaan kuitenkin pitää onnistuneena, sillä varsinkin mediassa IFK:a povattiin suoraksi putoajaksi.

Helsinkiläisten päävalmentajana jatkaa viime kaudella hyvää työtä tehnyt 54-vuotias norjalainen Tor Thodesen. Kauden avausottelussa nähdäänkin heti vuonomaan sisäinen välien selvittely, sillä myös KuPS luottaa norjalaiseen osaamiseen valmennuksessa. Keltapaitojen luotsina toimii 60-vuotias Arne Erlandsen.

Viime kaudella HIFK onnistui joukkueen ulkomaalaisvahvistuksien kanssa erinomaisesti. Varsinkin kärkeen tuotettu brasilialaiskaksikko Tiquinho – Luis Henrique hurmasi Veikkausliigakentillä. Tiquinho iski 10 maalia ja antoi 6 maalisyöttöä ja kesken kauden joukkuetta vahvistamaan saapunut Henrique paukutteli 13 otteluun kahdeksan maalia ja kuusi syöttöä.

Brassikaksikko jatkaa tähtirintojen riveissä myös tulevalla kaudella ja heidän tehojen varaan luotetaan syystäkin paljon. Minuutteja yläkerrassa kärkkyy myös viime kaudella viidesti onnistunut Sakari Tukiainen. IFK:n hyökkäysosasto ei kalpene Veikkausliigassa yhdellekään joukkueelle.



Vahvistunut HIFK on yksi sarjan mustista hevosista

IFK sai pidettyä joukkueen rungon erinomaisesti kasassa. Merkittävin poislähtijä viime kauden joukkueesta on takaisin kotikulmilleen Seinäjoelle palannut toppari Tero Mäntylä.

Vaikka Mäntylä jättääkin isot saappaat keskuspuolustukseen, IFK hankki hänelle erinomaisen korvaajan. Paikallisvastustaja HJK:n kasvatti Sakari Mattila siirtyi Tanskan Fredrikstadin riveistä vahvistamaan IFK:n takalinjoja. 30-vuotias Mattila on tehnyt pitkän uran Tanskan lisäksi niin Norjan, kuin Englanninkin kentillä keskikenttämiehen roolissa, mutta nykyään Mattila nähdään pääosin topparin paikalla.

Puolustukseen helsinkiläiset hankkivat myös SJK:ssa hieman sivuraiteille jääneen Joel Meron ja sarjaporrasta alemmas tippuneen VPS:n Eero-Matti Auvisen.

Punapaitojen keskikentällä nähdään tulevalla kaudella mielenkiintoinen pelaaja, kun Mostagh Yaghoubi vaihtoi IFK:n paitaan. Mosan kaksi viimeistä kautta ovat päättyneet sopimuksen purkuun kesken kauden ensin HJK:n ja viimeksi SJK:n kanssa.

Mikäli tulisieluinen keskikenttätaituri löytää henkisen kotinsa HIFK:sta, hänellä on joukkueelleen paljon annettavaa. Kiistaton tosiasia on yhä se, että taitojensa puolesta Mosa kuuluu edelleen kotimaan kenttien parhaimmistoon.

Keskikentälle ja hyökkäysosastolle HIFK hankki omistajiensa ilmasillan kautta nuoren norsunluurannikkolaisen keskikenttäpelaaja Adama Fofanan ja brassilaituri Vitinhon. Katsomaton kortti on myös uutena pelaajana helsinkiläisten riveissä nähtävä 19-vuotias kenialaishyökkääjä Sydney Lokale.

Jatkuvuutta IFK:n riveissä edustaa ikitaistelija ja HIFK:n kannattajien suursuosikki Jukka Halme. 35-vuotias Bragun Gattuso on edustanut yhtäjaksoisesti seuraa kaudesta 2011 lähtien ja hänelle on myös tulevalla kaudella tarjolla isoa roolia keskikentän pohjan työmyyränä.

Helsinkiläisillä on heittää jokaiselle pelipaikalle laatua ja myös tolppien välissä pallojen tiellä heiluu sarjan parhaimmistoon kuuluva maalivahti. 36-vuotias kenialaismaalivahti Arnold Origi on luonut kannuksensa Norjassa, jossa maalivahti on pelannut yli sadassa pääsarjaottelussa. Origi torjui viime kaudella 12 ottelussa ennen kauden päättänyttä käsivammaa, mutta alkukauden näyttöjen perusteella Origi osoitti olevansa loistava maalivahti Veikkausliigaan.

Tulevalla kaudella helsinkiläiset voivatkin tukeutua laadukkaaseen ja varsin leveään materiaaliin. Mikäli yläkerran samba-kaksikko saa tulitukea myös taustalta ja Mosa keskittyy joukkueen auttamiseen, IFK:lla on kaikki edellytykset taistella jopa Veikkausliigan mitaleista.

Edelliset kohtaamiset

KuPS ja HIFK ovat kohdanneet toisensa Veikkausliigassa 11 kertaa. KuPS on ollut näissä ottelussa niskan päällä, sillä otteluista seitsemän on päättynyt kuopiolaisjuhliin. Keskinäisistä otteluista HIFK:n ainoa voitto on kaudelta 2016, jolloin helsinkiläiset voittivat kotonaan maalein 3-2.



Viime kaudella molemmissa otteluissa päädyttiin pistejakoon 1-1 lukemin. Ensimmäisessä ottelussa Töölössä maalinteossa onnistuivat isännille Jakob Dunsby ja KuPS:lle Babacar Diallo. Elokuun alussa Kuopiossa Jabar Sharza vei vieraat johtoon, mutta Petteri Pennasen tasoitettua ottelun pisteet jaettiin myös toisessa ottelussa.

KuPS lähtee hakemaan parannusta viime pelien otteille

Kuopiolaisten viimeiset kaksi ottelua Suomen Cupissa ovat jättäneet pelillisesti hieman parantamisen varaa. Kaarinan Pojista KuPS haki 2-0 voiton, mutta viimeiseksi jääneessä Cupin puolivälieräottelussa FC Interin vieraana KuPS hävisi lopulta rangaistuspotkujen jälkeen.

Kuopion Palloseuran päävalmentaja Arne Erlandsen kertoo joukkueen hakevan pelillistä parannut sarjakauden avauksessa:

”Olisimme halunneet pelata paremmin, kuin miten pelasimme kahdessa viimeisessä ottelussa. Mutta toisaalta se on jalkapalloa – aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Teemme kovasti töitä kehittääksemme omaa peliämme ja joukkue odottaa innolla kauden alkua”, Erlandsen kommentoi.

Päävalmentaja oli tyytyväinen edellisessä ottelussa tehokkaaseen viimeistelyyn, mutta hänen mukaansa joukkueen on parannettava jokaisella osa-alueella hyvän tuloksen hakemiseen kauden avauksesta.

Erlandsen kertoo joukkueiden pelaavan hyvin samantyylistä jalkapalloa. Norjalaisluotsien kohtaamista Erlandsen ei koe mitenkään poikkeuksellisena tapauksena:

”Thodesen on hyvä ja kokenut valmentaja, hän on työskennellyt jalkapallon parissa pitkään. En itseasiassa ole ajatellut yhtään sitä, että ottelussa kohtaa kaksi norjalaisvalmentajaa. Keskittyminen on täysin omassa pelaamisessa ja sen kehittämisessä. Joukkueen täytyy pelata huipputasolla, mikäli mielimme ottaa hyvän tuloksen ottelusta”, Erlandsen päättää.

HIFK-KuPS Töölön Bolt Areenalla 1.7. kello 18.30.

Ottelua voit seurata suorana lähetyksenä ruutu-palvelun kautta!