Kuopion palloseura

Aetoo savolaesta
jalakapalloo vuuesta 1923

Kuopion Palloseuran kotiotteluissa toteutuu lipunmyyntiuudistus

06.03.2020

Hinnoittelu perustuu entistä enemmän paikan sijaintiin

Kuopion Palloseuran kausikortti- ja lipunmyynnistä vastaa kaudesta 2020 eteenpäin uusi yhteistyökumppani Tiketti ja sen myötä seuran kotiotteluiden lipunmyyntiin on tehty useita muutoksia.

Kaikki pääkatsomon pääsyliput myydään jatkossa yksilöllisesti numeroituina paikkalippuina ja hinnoittelu perustuu entistä enemmän istumapaikan sijaintiin. Tämän myötä pääkatsomossa on aiempaa useampia hintakategorioita ja liput on mahdollista ostaa otteluun entistä halvemmalla. Uudistuksen ansiosta aikuisten lippujen hinnat pääkatsomoon alkavat 15 eurosta.

Halpoja lippuja perheille ja lapsille

Ottelulipuista on tehty halvempia myös lisäämällä uudet perheliput (2+2 ja 1+1) pääkatsomon A-lohkoon. 7-15 vuotiaiden lasten lippujen hintoja on muutenkin tarkastettu ja päätykatsomoon pääsee nyt vain 5 euron hinnalla.

Uutena lippukategoriana tulee edellisten lisäksi parhaat paikat. Nämä 16 paikkaa sijaitsevat pääkatsomon keskellä tolppien alapuolella ja ne ovat nimensä mukaisesti koko stadionin parhaat paikat pelin seuraamiseen.

Ennakkolipunmyyntipaikkoja ja palveluita lisätty

Kuopion Palloseura haluaa jatkossa ohjata ihmisiä yhä enemmän ennakkolippujen ostamiseen. Ennakkoliput ovat porttilippuja halvempia ja olemme lisänneet ennakkolippujen myyntipaikkoja. Viime kauden tapaan ennakkolippuja myy Intersport ja kaudella 2020 myös Prisma, Sokos ja Tiketin verkkokauppa.

Voimassaolevat voucherit vaihdetaan edellisien vuosien tapaan paikkalippuihin. Huomioithan, että voucherissa lukee, käykö se runkosarjan otteluihin vai yläloppusarjan otteluihin. Loppuunmyydyssä ottelussa voucherit oikeuttavat aurinko- ja päätykatsomon lippuihin.

Kioskipalveluita on pyritty parantamaan ja pelikaudelle 2020 käyttöön tulee uusi Wolt-palvelu, jolla voit tilata haluamasi tuotteet omalle istumapaikallesi. Anniskelualuetta on laajennettu koko H-katsomon kattavaksi.

Muutoksia LähiTapiola Partner’s Pool VIP–alueeseen

Tällä kaudella kausikortteja tulee kaksi tilausta kohden, kun aiemmin yhdellä kortilla sisään pääsi kaksi henkilöä. Enää ei ole myöskään tarve hankkia kaulapassia info-pisteellä, vaan asiakkaat pääsevät nauttimaan palveluista ilman jonotusta. Aluetta on ehostettu muun muassa uusilla ruokavälineillä ja ryhmillä on mahdollisuus pöytävaraukseen.

VIP-voucherit vaihdetaan ottelulippuun etukäteen Tiketin kautta. Vaihtaminen tulee suorittaa viimeistään kolme päivää ennen ottelua. Uudistuksen tarkoituksena on hallita ottelukohtaisten irtolippujen määrää asiakkaiden viihtymisen varmistamiseksi ja ruokahävikin minimoimiseksi.

Tavoitteena on selkeyttää ottelutapahtumaa

”Viime kaudella huomasimme, että lipunmyyntitapaamme tarvitaan muutoksia. Syksyn otteluissa pääkatsomomme täynnä, jolloin paikattomien lippujen systeemi ei enää toiminut. Jatkossa kaikkien pääkatsomon lipunostajien tiedossa on oma paikka, jolla peliä voi seurata, eikä ennen ottelua tarvitse jännittää minkä paikan itselleen kulloinkin löytää. Uuden hinnoittelun myötä tavoitteenamme on tarjota kaikille peleistä kiinnostuneille katsojille keltamustia elämyksiä”, kertoo Kuopion Palloseuran toimistopäällikkö Juuso Hartikainen.